sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ohje: Erilaiset ohjaustyylit

Opiskelijan ohjaamisessa kannattaa käyttää tarpeen mukaan erilaisia ohjaustyylejä: hyväksyvää, neuvoja ja ohjeita antavaa, jäsentävää ja selkiyttävää, puheeksi ottavaa ja näkyväksi tekevää.


1) Hyväksyvä ohjaustyyli

Havaittu tilanne/tarve: 
Opiskelijan tunteet ovat pinnassa.
Opiskelija ei luota itseensä.

Tavoite:
Tavoitteena on rohkaista opiskelijaa kertomaan tunteistaan, auttaa hänen olonsa helpottamisessa sekä saada opiskelija toimintakykyiseksi.

Keinot:
Kysy, mitä on tapahtunut ja rohkaise opiskelijaa kertomaan tunteistaan. Kuuntele ja pyydä mahdollisesti kertomaan tarkemmin asiasta. Anna opiskelijalle aikaa ja hyödynnä tietoisesti hiljaisuutta sekä taukoja.


2) Neuvoja ja ohjeita antava ohjaustyyli

Havaittu tilanne/tarve:
Opiskelijalla ei ole tilanteessa tarvittavaa tietoa tai taitoa.
Opiskelijan toiminta on itselle tai asiakkaalle vaarallista.
Opiskelijalla on kiireellinen ongelma, joka estää toiminnan/oppimisen etenemisen.

Tavoite: 
Tavoitteena on auttaa opiskelijaa ratkaisemaan ongelma tai ratkaista ratkaisua vaativa asia opiskelijan puolesta, jos hän ei siihen kykene sekä puuttua ohjaajana mahdolliseen vaaratilanteeseen.

Keinot:
Selvitä opiskelijan pulma ja tee ratkaisuehdotus. “Mieleeni tulee pari mahdollisuutta, miten voisit toimia tässä tilanteessa…”
Anna ohje tai määräys, esimerkiksi “Ehdotan seuraavaa toimintatapaa…”, “Tee seuraavalla tavalla…”


3) Jäsentävä ja selkiyttävä ohjaustyyli

Havaittu tilanne/tarve:
Opiskelijan on vaikea ryhtyä työhön.
Opiskelijalla on ongelma eikä hän osaa toimia.
Opiskelija ei saa tehtyä ratkaisua.

Tavoite:
Tavoitteena on auttaa opiskelijaa hahmottamaan tilanne, löytämään ratkaisuja tilanteeseensa ja auttaa opiskelijaa ryhtymään toimintaan.

Keinot:
Esitä tilanteeseen sopivia avoimia kysymyksiä (mitä, miten, milloin, missä, kuka jne.), esimerkiksi:
Kerro tilanteestasi omin sanoin.
Mitä voisit tehdä?
Mistä aloitat?
Miten etenet?
Mitä vaihtoehtoja tässä olisi?
Millaisia keinoja olet jo kokeillut?


4) Puheeksi ottava ja näkyväksi tekevä ohjaustyyli

Havaittu tilanne/tarve:
Opiskelija ei osaa hyödyntää omia mahdollisuuksiaan.
Opiskelija ei ole tietoinen omasta toiminnastaan eikä tunnista omia kehittymiskohtiaan.
Opiskelijalla on epärealistinen kuva tilanteesta.
Opiskelijan puhe ja teot ovat ristiriidassa.

Tavoite:
Tavoitteena on pysäyttää opiskelija tarkastelemaan toimintansa eri puolia ja toiminnan vaikutuksia eri osapuoliin sekä esimerkiksi opiskelijan puheen ja tekojen epäyhtenäisyyttä.
Tarkoituksena on auttaa opiskelijaa tekemään ratkaisu ja löytämään uusi toimintatapa.

Keinot:
Pyydä opiskelijaa pohtimaan omaa puhettaan toistamalla kuulemasi sanasta sanaan ja esittämällä kysymyksiä puheen ja toiminnan ristiriidasta. Käytä perusteluina tosiasioita opiskelijan toiminnasta, esimerkiksi:
Olen havainnut, että saavut työhön myöhässä. Miten ajattelet sen vaikuttavan työyhteisön toimintaan?
Sanoit suunnitelmassasi, että teet näin. Nyt huomaan, että toimintasi ei vastaa sovittua suunnitelmaa.


Lähde:

Heron, J. (2001). Helping the Client. A Creative Practical Guide. SAGE publications.

Romppanen, B. 2005. Ohjaustyylit tavoitteellisen ohjauskeskustelun keinoina. Educa-Instituutti Oy. Kirjapaino Kyriiri Oy, Helsinki. Teoksessa Työpaikkaohjaaja opiskelijan ohjaajana. Frisk, T. (toim.). 2010. Vipuvoimaa EU:lta 2007-2013. Educa-Projektit Oy.

1 kommentti:

  1. Hei. Tämä on oikein hyvä ja selkeä kuvaus erilaisista ohjaustyyleistä, käytännönläheinen. Siinä on 4 toisistaan poikkeavaa tilannetta opiskelijan sekä tarvittavan ohjaustyylin suhteen. Mieleeni tulevat tilanteet yliopiston (Vaasa) seminaari- ja tutkielmaryhmistä, kun opiskelijoilla usein oli, ja on, vaikeuksia päästä 1. opintotyössään alkuun, 2. saada työ etenemään aikataulussa, 3. pysyä tutkittavassa aiheessa sekä 4. onnistua tekemään opinnäytetyö loppuun saakka. Kyseisiä ongelmia on ollut itsellänikin, joten tältä osin kerron myös omista kokemuksistani - sen ohella, mitä muuten tiedän. Jotta opiskelijat saavat seminaarinsa, pro gradunsa, tutkielmansa jne. valmiiksi suunnitellussa aikataulussa, vaatii se opinnäytetyön ohjaajalta (yliopistoissa yleensä professori) oikeantyyppistä ohjausta. Sitä ei valitettavasti aina löydy, vaikka halua siihen olisikin. Tämä ohje "Erilaiset ohjaustyylit" olisi näihin ja muihin vastaaviin tilanteisiin hyvin käyttökelpoinen. Terveisin Hannu S.

    VastaaPoista