Esimerkkitilanteita yhteisöllisestä reflektiosta verkkoympäristöissä
1. Annika on kohdannut erikoisen tilanteen työssäoppimispaikassaan. Hän kirjoittaa siitä omaan blogiinsa.
2. Jussi lukee blogin ja haluaa tietää lisää. Hän kirjoittaa avoimen kysymyksen Annikan blogin kommenttikenttään, johon Annika vastaa.
3. Opettaja huomaa hyvän oppimisen paikan koko ryhmälle ja kutsuu FB-ryhmässä kaikkia osallistumaan keskusteluun.
4. Keskustelun päätteeksi opettaja ohjaa synteesin teon. Kaikki linkittävät valmiin synteesin oppimispäiväkirjaansa ja pohtivat opittua oman osaamisen ja oppimisen kannalta.
TAI
1. Kaikki opiskelijat ovat kertoneet blogissaan työpaikan kahvihuoneen ilmapiiristä ja keskustelunaiheista viikkotehtävässä. Opettaja ohjeistaa, kuka kommentoi kenenkin teksiä.
2. Alkuperäisistä merkinnöistä ja kommenteista keskustellaan ja tehdään synteesi.
3. Jokainen opiskelija pohtii oppimaansa oppimispäiväkirjassaan.
Tekniikka:
Välineenä esimerkiksi
- suljettu Facebook-ryhmä tai muu yhteinen verkkoalusta (ajasta riippumaton)
- blogit
- videoneuvottelu (reaaliaikainen)
- live-tapaamiset
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 19. marraskuuta 2014
tiistai 18. marraskuuta 2014
Blogi erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan oppimisen dokumentoinnissa
Case: Blogi erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan oppimisen dokumentoinnissa tanssialan perustutkinnossa.
Casen tarkoituksena oli kehittää erityistä tukea
tarvitsevalle opiskelijalle blogi, jonka avulla opiskelija voisi dokumentoida
työskentelyään ja oppimistaan. Opiskelija raportoi blogiin yksilöllistetyn
työssäoppimisensa etenemisen lisäksi englannin tehtäviä, taide- ja
kulttuuriopintoja sekä kaikkia tanssialan perustutkinnon ammattioppiaineita.
Lähtökohtana oli runsas kuvien hyödyntäminen kirjoitetun tekstin tuottamisen
vaikeuden vuoksi, mutta kokeilun edetessä opiskelija alkoi tuottaa kuvien
tueksi enemmän myös tekstiä.
Kokeilun pedagogisena tavoitteena oli oppimisen
näkyväksi tekeminen mahdollisimman laaja-alaisesti. Oppimisympäristöinä
toimivat sekä oppilaitos että työssäoppimispaikka, sähköisenä
oppimisympäristönä Blogger-blogialusta. Opiskelijalla oli käytössään oma iPad.
Oppimis- ja ohjausprosessi käynnistyi ohjaajan
osallistumisella blogikoulutukseen. Tämän jälkeen ohjaaja perehdytti
opiskelijan sekä opettajan blogityöskentelyyn. Opiskelija päätti, millaisen
blogin hän haluaa ja mihin tarkoitukseen hän sitä käyttää sekä kutsui
opetushenkilöstön lukijoiksi. Opiskelija sai säännöllisesti ohjausta ja tukea
blogityöskentelynsä tueksi.
Työssäoppimisen yhteydessä opettaja pyysi opiskelijan
työpaikkaohjaajaa muistuttamaan opiskelijaa kuvien ottamisesta
työssäoppimisjaksolla. Opiskelija keräsi riittävästi kuvamateriaalia ja
dokumentoi sen jälkeen kuvien avulla, mitä työssäoppimisjaksolla tapahtui. Atto-opettajan ohjauksella myös englannin kielen
tehtäviä yhdistettiin blogiin.
Blogi toimi työssäoppimisen dokumentoinnissa ja
arviointikeskustelun tukena työssäoppimisen päättyessä, mutta myös kaiken muun
oppimisen näkyväksi tekemisessä. Blogityöskentelyä tullaan jatkamaan edelleen.
Kevään 2015 työssäoppimisen valmistelu aloitetaan blogin osalta jo hyvissä
ajoin antamalla opiskelijalle työssäoppimiseen liittyviä tehtäviä jo tässä
vaiheessa.
Työpaikkaohjaajan palaute blogista oli erittäin
positiivista, sillä blogin avulla opiskelija pystyi osoittamaan, mitä kaikkea
on oppilaitoksessa ja työssäoppimisessa tehnyt ja oppinut. Blogi on muotoutunut osaksi opiskelijan arkea ja hän
raportoi oppimiaan asioita aktiivisesti ja laajasti. Myös ammattiopettajien ja atto-opettajien yhteistyö ja
sisältöjen integrointi on lisääntynyt entisestään, kun opiskelijalla on oma
blogi, jossa on erilaisia teemoja, joita esim. atto-opettaja voi käyttää
edelleen oman oppiaineensa lähde- ja viiteaineistona.
Perustutkinto-opiskeljoiden lisäksi blogi soveltuisi
hyvin myös valmentavan koulutuksen opiskelijoiden käyttöön. Mikäli opiskelijalla on käden motoristen toimintojen
vaikeus, blogityöskentely voi olla opiskelijalle erittäin palkitsevaa. Joillekin opiskelijoille sopii prosessoivampi,
pohdiskelevampi työskentelytapa, jolloin blogi mahdollistaa sen, että
opiskelija voi itse päättää, missä ja milloin kirjoittaa.
Jari Karttunen, lehtori, tanssialan perustutkinto, Keskuspuiston ammattiopisto
Tunnisteet:
blogi,
case,
KPAO,
ohjaus,
oppimisen arviointi,
reflektointi,
sähköinen portfolio,
sähköinen työssäoppimispäiväkirja,
yhteisten tutkinnon osien yhdistäminen työssäoppimiseen
TOP-blogi opinnäytteenä
Case: TOP-blogi opinnäytteenä - kiinteistöpalveluala
Aiempina vuosina yksittäiset kiinteistöpalvelualan opiskelijat ovat
kirjoittaneet blogeja työssäoppimisjaksojensa aikana. Tänä syksynä
ryhmänohjaaja ja äidinkielenopettaja päättivät yhdessä, että koko valmistuva
Kipa-ryhmä kirjoittaa viimeisenä opiskeluvuonnaan blogeja. Idea on raportoida
lähinnä työssäoppimisjaksosta blogimuodossa, mutta samalla opiskelijalle
rakentuu portfolio, joka toimii myös opinnäytteenä ja opinnäyteraporttina.
Välineeksi valitsimme Bloggerin, koska monella on Google-tili jo valmiina
ja Googlen palvelut ovat melko tuttuja. Toisaalta Blogger on varsin
helppokäyttöinen vasta-alkajallekin.
Aloitimme blogien teon niin, että tapasimme koko ryhmä, ryhmänohjaaja,
äidinkielenopettaja ja hankevastaava kerran. Keskustelimme blogeista ja
työnhausta, ja kaikki loivat itselleen blogin. Blogiin kirjoitettiin myös
esittelyteksti itsestä. Tämän jälkeen oli ajatuksena, että kaikki alkavat
itsenäisesti kirjoittaa blogiinsa. Ensimmäisen tapaamiskerran jälkeen osa
ryhmän opiskelijoista lähti TOP-jaksolle. Saman tien sovittiin myös toinen
tapaamiskerta, jolla blogeihin tutustuttaisiin tarkemmin. Tälle kerralle
tulivat mukaan vain koulussa olijat, ja he kirjoittivat lyhyet raportit
koulussa sillä viikolla tekemistään tehtävistä. Latasimme myös Blogger-appseja
älypuhelimiin.
TOP-jaksolla olijat eivät kuitenkaan aloittaneet vielä itsenäisesti blogin
kirjoittamista, joten sovittiin kolmas tapaamiskerta, johon kaikki osallistuivat.
Blogeja päivitettiin sekä tietokoneella että kännyköillä. Tässä tapaamisessa kävi
myös ilmi, että eräs TOP-jaksolla olija oli unohtanut Google-salasanansa, ja
raporttia olikin kirjoitettu itsenäisesti Wordilla. Päädyimme luomaan uuden
blogin ja siirtämään materiaalin sinne.
Tällä ryhmällä alkaa äidinkielen kurssi joulukuun alussa. Ajatuksena on,
että äidinkielen tunnit käytetään lähinnä blogityöskentelyyn ja taitoja hiotaan
entisestään. Myös TOP-jaksolla olijat osallistuvat osalle äidinkielen
tunneista, jotta taidot kasvaisivat, mutta tarkoitus on, että jokainen
opiskelija oppii ajan kanssa itsenäisesti kirjoittamaan blogitekstejä ja
hyödyntämään blogia raportointivälineenä.
saminkiinteistotop.blogspot.fi
ristonkiinteistotop2.blogspot.fi
Case: TOP-blogi opinnäytteenä - tanssiala
Tanssijat hakeutuvat Keskuspuiston ammattiopiston jälkeen usein
jatkokoulutukseen, ja tästä syystä tanssialalla on tähän asti kirjoitettu
hyvinkin perinteisiä opinnäyteraportteja. Tänä vuonna tilanne muuttui nopeasti,
sillä äidinkielen viimeinen kurssi onkin opiskelijoilla jo toisena (eikä siis
vasta kolmantena) vuonna. Osa opiskelijoista tarvitsee kuitenkin paljon tukea
ja ohjausta opinnäytteensä raportoimisessa.
Samaan aikaan tanssialan opetushenkilökunta innostui sosiaalisesta
mediasta ja itsensä markkinoimisesta sosiaalisen median keinoin. Päätimme, että
opiskelijat aloittavat toisen opiskeluvuoden aikana blogien pitämisen
Bloggerissa, johon päädyimme hyvän käytettävyyden vuoksi. Blogista on tarkoitus
koota portfolio, johon raportoidaan niin työssäoppimisjaksot kuin yhteiset ja
omat tanssiprojektitkin. Niille, joiden rahkeet riittävät itsenäiseen
perinteisen opinnäyteraportin kirjoittamiseen, blogi voi olla myös
opinnäyteprosessin kuvauksen apuväline ja tuki, mutta sellaisenaankin se
riittää portfoliomuotoiseksi opinnäytteeksi.
Syksyn 2014 aikana yksi opiskelija aloitti oman blogin tekemisen – muut
seuraavat perässä joulukuussa, kun äidinkielen viimeinen kurssi alkaa.
Työskentely aloitettiin niin, että yhdellä tapaamiskerralla opiskelija perusti
blogin ja tutustui sen käyttöön. Samalla tanssialan ohjaaja perehtyi Bloggerin
käyttöön. Tämän jälkeen opiskelija on itse ja ohjaajan avustuksella päivittänyt
materiaalia blogiin. Koska kyseinen opiskelija on ollut koko syksyn koululla,
on blogin sisällöstä puhuttu kasvokkain. Jatkossa tarkoitus on hyödyntää
kommenttikenttää etäohjauksessa. Opiskelija halusi blogistaan yksityisen, joten
kommenttikenttä sopii tällaiseen tarkoitukseen hyvin.
Karoliina Oksanen, äidinkielen opettaja
Keskuspuiston ammattiopisto
Kun blogi osallistaa
Case:Kun blogi osallistaa, valtaistaa ja voimauttaa - blogi oppimispäiväkirjana tanssialan perustutkinnossa.
Käytimme blogia työvaltaisen oppimisen prosessien portfoliona, -oppimispäiväkirjana ja tehtävien palautusalustana.Pedagoginen tavoite on oppia käyttämään sähköistä alustaa oppimispäiväkirjana tai –porfoliona. Lisäksi yksi viimeaikana tullut tavoite on ollut atto-opintojen ja ammattiopintojen integrointi; opiskelijat ovat tehneet myös englannin tehtäviä blogiin.
Hyödynsimme maksutonta Blogger-blogia, koulun
tietokoneita sekä opiskelijoiden omia mobiililaitteita (joilla niitä oli).
Aloitus meni hyvin. Olisi vain ollut hyvä
jatkaa perehdytystä heti seuraavana päivänä eikä vasta seuraavalla viikolla.
Kaikilla opiskelijoilla ei ole omia mobiililaitteita käytössä eikä myöskään
koululla ole projektiimme ollut yhtään mobiililaitetta, joten joidenkin
opiskelijoiden työskentely on ollut tästä syystä kovin vähäistä.
Mobiililaitteet tarvitsisivat myös 3G tai 4G –yhteyden jotta mobiililaitteella
voisi tehdä töitä myös kouluajan ulkopuolella tai työssäoppimispaikalla
ollessaan.
Käytimme blogia työvaltaisen oppimisen prosessien portfoliona, -oppimispäiväkirjana ja tehtävien palautusalustana.Pedagoginen tavoite on oppia käyttämään sähköistä alustaa oppimispäiväkirjana tai –porfoliona. Lisäksi yksi viimeaikana tullut tavoite on ollut atto-opintojen ja ammattiopintojen integrointi; opiskelijat ovat tehneet myös englannin tehtäviä blogiin.
Oppimisprosessi eteni seuraavasti:
a.
Ohjaajan osallistui blogikoulutukseen
b.
Ohjaaja perehdytti yhden opiskelijan
blogityöskentelyyn
c.
Ohjaaja perehdytti opettajan
d.
Opettajan ja ohjaajan antama perehdytys
opiskelijoille blogiin, opinnäytteeseen ja portfoliotyöskentelyyn sekä näiden
integrointiin
e.
Blogeista keskustelu sekä tietosuojasta ja
yksityisyydensuojasta keskustelu opettajan johdolla ryhmässä
f.
Opiskelijat päättivät kukin millaisen blogin ja
mihin tarkoitukseen he sen avaavat
g.
Blogien avaaminen ja opetushenkilökunnan
kutsuminen blogien lukijaksi
h.
Atto-opettajien informointi avatuista
opiskelijablogeista ja niiden käyttömahdollisuuksista
i.
Blogityöskentelyn tukeminen opetushenkilökunnan
puolelta ja erityinen tuki aloitukseen sitä tarvitseville
j.
Blogityöskentelyn aloitus; joillakin
opiskelijoilla blogi yhtä tarkoitusta varten, joillakin useampaa
opiskelutavoitetta ja –tehtävää varten
k.
Erityisen tuen antaminen blogityöskentelyyn sitä
tarvitseville opiskelijoille
l.
Väliarviointi blogiin, opinnäytteeseen ja
portfoliotyöskentelyyn opettajan johdolla ryhmässä
m.
Blogityöskentelyn jatkamisen rohkaiseminen
opetushenkilökunnan puolelta
n.
Blogin arviointi ja sinne kerätyn dokumentaation
hyödyntäminen yhden työelämän edustajan kanssa (opiskelijan työssäoppimista
arvioitaessa)
o.
Palautteen antaminen blogeista kaikille
opiskelijoille (opettaja antoi palautetta suoraan blogiin)
p.
Blogityöskentelyn yksilöllisen oppimispolun
ohjaus
q.
Mobiililaitteiden hankinnan tiedustelu
oppilaitoksesta: ei saatu vuoden 2014 puolella
r.
Tanssianalyysin tehtävänanto ja tehtävän
palautus blogin muodossa (opettaja antoi)
s.
Tanssianalyysin tehtävänannon syventäminen sekä
opiskelijoiden rohkaiseminen käyttää videolinkkejä blogeissa
t.
Väliarviointikeskustelu blogityöskentelystä
opettajan johdolla
u.
Blogityöskentelyn jatkaminen, saavutettujen
taitojen varmistaminen sekä uusien
opettelu
Opetushenkilökunta ohjasi
opiskelijoita joko osana ammattiaineiden tuntia (ryhmäohjaus) tai ylimääräisenä
työnä (yksilöohjaus , ohjaus verkossa tai projektin tehtävien suunnittelu).
Seuraavat kehitysaskeleet ovat
seuraavat:
a.
Syvennetään osaamista: mihin kaikkeen blogia voi
käyttää
b.
Annetaan opettajan toimesta tehtäviä jotka
valmistavat työssäoppimisen dokumentointiin ja oppimispäiväkirjan pitämiseen
seuraavan työssäoppimisen aikana
c.
Opiskelijoiden palautteesta: Aluksi palaute oli
joidenkin puolelta kriittistä ja tuli paljon miksi-kysymyksiä. Väliarviointi
oli ensiarvoisen tärkeää pitää 2 kertaa: Siinä käytiin läpi opiskelijoita
askarruttavia kysymyksiä ja pohdittiin ratkaisuja. Se voimaannutti
opiskelijoita ja rohkaisi jatkamaan. Marraskuussa 2014 blogit olivat jo
kaikille itsestäänselvyys ja intoa riitti.
d.
Suosittelen toimintamallia erityistä tukea
vaativan opiskelijan ohjaukseen: Näen jo nyt kuinka blogin hyödyntäminen osallistaa,
valtaistaa ja voimauttaa sekä ennen kaikkea innostaa kuvailemaan,
dokumentoimaan ja kertomaan erilaisista ammattilaiseksi kasvamisen
prosesseista.
e.
Mobiililaitteiden hankinta opiskelijakäyttöön
toivoakseni kevätlukukauden 2015 alussa
14.11.2014
Jari Karttunen, lehtori, tanssialan perustutkinto, Keskuspuiston ammattiopisto
Blogi ja Google Forms erityisopiskelijan työssäoppimisen reflektoinnissa ja ohjauksessa
Case: Blogi ja Google Forms erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan työssäoppimisen ohjauksessa ja dokumentoinnissa tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinnossa.
Pilotissa käytettiin Blogger-blogialustaa sekä Google
Formsia sähköisinä oppimisympäristöinä ja työssäoppimisen yhteydenpidon,
raportoinnin ja ohjauksen välineenä. Bloggeria ja Formsia käytettiin
rinnakkain, jotta jokaiselle opiskelijalle löydettiin sopiva menetelmä.
Opiskelijat raportoivat työssäoppimisestaan päivittäin joko blogiin tai Google
Formsiin. Opiskelijoilla oli käytettävissä tabletteja sekä tietokoneita, mutta
pääsääntöisesti opiskelijat halusivat käyttää omia älypuhelimiaan. Pilotin
tavoitteena oli opiskelijoiden työssäoppimisen reflektoinnin kehittäminen ja
oppimisen näkyväksi tekeminen.
Ennen työssäoppimisen alkua opiskelijoille annettiin
käyttöön tabletit ja heidät perehdytettiin niiden käyttöön. Vaihtoehtoina oli
käyttää työssäoppimisen raportoinnissa joko blogia tai Google Formsia. Google
Formsin käyttöä varten opettaja kehitti sovelluksen, jolla opiskelijat pääsivät
suoraan täyttämään ja lähettämään työssäoppimisen päiväraporttinsa Google
Formsiin. Formsissa opiskelijoiden päiväraportit olivat opettajan nähtävissä. Työssäoppimisen
aikainen yhteydenpito ja opettajan antama palaute hoidettiin pääsääntöisesti blogien
kautta; Formsin käyttäjiin pidettiin yhteyttä perinteisemmin puhelimitse ja
tekstiviestitse.
Työssäoppimispaikoilla pilottiin suhtauduttiin
positiivisesti. Kaikkien työpaikkojen kanssa sovittiin bloggaamisesta ja siitä,
että blogit ovat suljettuja. Opiskelijat itse tiedottivat blogeista ja niiden
käyttötarkoituksesta sekä kysyivät luvat työpaikoilta. Suljetun blogin
pitämistä ei kielletty missään työssäoppimispaikassa, mutta joissakin paikoissa
kuvaaminen ei ollut sallittua. Niissä paikoissa opiskelijat käyttivät
pääsääntöisesti pelkkää Formsia.
Sekä työssäoppimisblogit että Google Forms helpottivat
työssäoppimisjaksojen arviointia, sillä ne pitivät opettajan ajan tasalla
siitä, miten työssäoppiminen sujui ja mitä työtehtäviä opiskelijat tekivät.
Blogista oli hyötyä myös niissä tilanteissa, kun työssäoppimisessa ilmeni
ongelmia, ja ongelmiin pystyttiin puuttumaan heti. Blogit tukivat opettajaa
myös opintokokonaisuuksien arvioinnissa.
Palaute opiskelijoilta oli vaihtelevaa. Valtaosan
mielestä kokeilu oli ihan hyvä juttu, osa ei pitänyt siitä lainkaan. Kukaan
opiskelijoista ei kuitenkaan erityisemmin innostunut kokeilusta ja heidän oli
hankala nähdä blogiin tai Formsiin raportoinnin hyötyjä.
Pilotti onnistui kokonaisuutena hyvin ja tarkoitus on
jatkaa edelleen. Formaatti toimii lähes jokaiselle opiskelijalle, mutta
motivaatio toimintaan täytyy olla. Opiskelijoiden perehdytys ja motivointi
täytyy aloittaa jo hyvissä ajoin ennen työssäoppimista. Formsin sovellusta voisi kehittää edelleen, mutta ei
ole prioriteettilistalla ensimmäisenä.
Tällä alalla mobiiliuden lisäarvo liittyy lähinnä
työssäoppimiseen, sillä opiskelu tapahtuu muutenkin pitkälti tietokoneella.Tabletteja tai muita älylaitteita ei välttämättä tarvitse
hankkia varta vasten, sillä opiskelijoilla pääsääntöisesti on omat laitteet,
joita he ensisijaisesti haluavat käyttää.
Blogi ja Forms yhdistettynä sopii kenelle tahansa
opiskelijalle, perehtyminen vain täytyy aloittaa ajoissa. Opiskelijat hyötyvät,
osa enemmän osa vähemmän, mutta kokonaisuutena työssäoppimisen reflektointia
tapahtuu paljon enemmän kuin ns. normaalissa top-ohjauksessa. Malli ei
työllistä opettajaa normaalia enempää, sillä yhteydenpito työssäoppimisjaksolla
kuuluu joka tapauksessa työtehtäviin. Päivittäinen yhteydenpito helpottuu, kun
opettajan ei aina tarvitse itse olla aktiivinen yhteydenottaja, vaan opiskelija
on yhteydessä opettajaan.
Keskuspuiston ammattiopisto
Kimmo Kotro ja Janne Mähönen
tieto- ja tietoliikennetekniikka
Tunnisteet:
blogi,
case,
KPAO,
ohjaus,
palaute,
reflektointi,
sähköinen työssäoppimispäiväkirja
Äidinkielen kurssin suorittaminen yksilöllisesti blogia hyödyntäen
Case: Äidinkielen kurssin suorittaminen yksilöllisesti blogia hyödyntäen.
Lyhytlinkki: urly.fi/jno
MITÄ
ÄI4-kurssin ja ammattiaineen integroimista blogia hyödyntäen aluksi yhden luontoalan opiskelijan kohdalla hänen TOP-jaksonsa aikana. Opiskelija loi blogipohjan Bloggeriin, ja sinne koottiin aihepiirejä ja tehtävänantoja, joita opiskelija teki/tekee TOP-jaksonsa aikana.
Tavoitteena oli, että opiskelija voi suorittaa viimeisen pakollisen äi-kurssin omaan tahtiinsa, sillä hänellä oli kolme aiempaa äidinkielen kurssia hyväksiluettu lukio-opintojensa perusteella.
MITEN
Varsinainen ohjaus blogin perustamiseen ja erilaisten ongelmatilanteiden ratkaiseminen tapahtui siten, että luontoalan opettaja Hanna Salminen neuvoi opiskelijaa. Minä en olisi osannut auttaa, sillä minulla ei ole kokemusta blogin käytöstä juuri ollenkaan. Perustin kyllä itsellenikin blogin, mutten ole ehtinyt harjoitella juurikaan sen käyttöä.
HAVAINNOT
Koin hyvänä sen, että opiskelijan blogiteksteihin oli helppo päästä käsiksi. Hankalaa äidinkielen opetuksen näkökulmasta oli se, että blogiteksteihin ei pystynyt suoraan tekemään merkintöjä esimerkiksi oikeakielisyysvirheiden merkitsemiseksi. Tietysti yleiskommentoinnin pystyi julkaisemaan tekstin lopussa, mutta yksittäisiä kirjoitusvirheitä ei ole järkeä kommentoida sitä kautta. Wordin kommentoi-ominaisuutta kaipasin, mutta toisaalta ollaanko äidinkielen opetuksessakin menossa enemmän yleisempään suuntaan – onko tarpeellista takertua yksittäisiin kielivirheisiin?
Myöhemmin sain opiskelijalta järjestelmänvalvojaoikeuden hänen blogiinsa eli pystyin tekemään merkintöjä itse teksteihin. Pystyin esimerkiksi yliviivaamaan punaisella värillä kohtia, joissa oli jotakin korjattavaa. Tämäkin on ihan hyvä menetelmä, mutta silti toivoisin nimenomaan kommentointimahdollisuutta, joka Wordissa on. Joihinkin yliviivattuihin kohtiin olisin halunnut selittää, mikä siinä on pielessä.
Sain opiskelijalta seuraavia kommentteja kokeilusta, kun pyysin niitä:
”Huono kommunikoida vaan sähköpostin ja blogin kautta.
Pitäis katsoa yhdessä tehtävät läpi.
Mun mielestä vähän turha tuo blogi juttu.”
Kommentteihin voin kuitenkin lisätä sen verran, että olemme nähneet opiskelijan kanssa satunnaisesti koulun käytävillä, joten hän on voinut esittää mieltään askarruttavia kysymyksiä myös kasvokkain. Toki ohjeena on myös ollut, että epäselvien tehtävänantojen kohdalla on hyvä kysyä esim. sähköpostitse lisäohjeita.
Toisaalta olen itsekin hieman samaa mieltä sen suhteen, että miksei tehtäviä voisi hoitaa myös perinteisesti sähköpostin välityksellä. En itse näe kovin suurta lisäarvoa blogissa välineenä – toki se on ikään kuin portfolio, johon tiettyyn aiheeseen liittyviä tekstejä saa koottua, ja ne jäävät sinne talteen paremmin kuin sähköpostiin. Jos on taiteellinen ihminen, blogissa pääsee tuomaan omaa persoonaansa paremmin esiin kuin pelkän Word-tiedostoon tehtävän harjoituksen kautta.
Seuraavia kehitysaskeleita
4. SUOSITUKSET
Äidinkielen tehtävien tekeminen blogiin, ja sitä kautta kurssin suorittaminen esimerkiksi TOP-jakson aikana sopii opiskelijalle, joka on itsenäinen, motivoitunut suorittamaan kurssin, hallitsee tietotekniikan – erityisesti tässä tapauksessa blogin käytön. Toisaalta myös opettajan pitää tietää ja hallita jonkin verran blogin käyttöä, jotta tarpeen vaatiessa voi neuvoa opiskelijaa.
5. LISÄTIETOA Koulutuskeskus Salpaus, Saija Pohjola / Hanna Salminen, luonnonvara-ala. Opiskelijan työssäoppimispaikka on Lahden vesisamoilijat ry:llä.
Opiskelijan blogi nyttapahtuu.blogspot.fi/

- Tehtävien integroiminen entistä enemmän ammattialaan liittyviksi. Tätä varten tarvitsee yhteistyötä ammattiaineen opettajien kanssa.
- Ohjauspaja, jossa sekä opettaja että opiskelijat saisivat alkuohjauksen blogin käyttöön.
- Taustatuki tarvitsee olla, mikäli joitakin ongelmia blogin käytön suhteen ilmenee. Itse en koe vielä hallitsevani blogia siten, että uskaltaisin ottaa sitä yksin opetuskäyttööni. Tarvitsen ns. taustatuen, jolta joko minä tai opiskelija itse voi kysyä neuvoa.
4. SUOSITUKSET
Äidinkielen tehtävien tekeminen blogiin, ja sitä kautta kurssin suorittaminen esimerkiksi TOP-jakson aikana sopii opiskelijalle, joka on itsenäinen, motivoitunut suorittamaan kurssin, hallitsee tietotekniikan – erityisesti tässä tapauksessa blogin käytön. Toisaalta myös opettajan pitää tietää ja hallita jonkin verran blogin käyttöä, jotta tarpeen vaatiessa voi neuvoa opiskelijaa.
5. LISÄTIETOA Koulutuskeskus Salpaus, Saija Pohjola / Hanna Salminen, luonnonvara-ala. Opiskelijan työssäoppimispaikka on Lahden vesisamoilijat ry:llä.
Opiskelijan blogi nyttapahtuu.blogspot.fi/
![]() |
| Kuva 1. Tässä on esimerkki, miten blogissa näkyy merkitsemiäni kirjoitusvirhekohtia. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)